Karsinogeeninen silika- eli piioksidipöly on suuri huolenaihe yrityksille, sillä se aiheuttaa syöpää ja on siksi merkittävä terveysriski koko henkilökunnalle. Lue lisää silikasta ja sen aiheuttamien terveyshaittojen kuten silikoosin ehkäisemisestä.
Silika on hienojakoista pölyä, joka muodostuu piioksidista ja tunnetaan myös nimellä kvartsipöly. Piioksidi on kemiallinen yhdiste, jota tavataan suurimmassa osassa maailman hiekkakerrostumista. Silikaa on myös melkein kaikissa tavallisimmissa rakennusmateriaaleissa: kivissä, laastissa, betonissa ja tiilissä.
Silikapölyä muodostuu, kun mitä tahansa silikaa sisältävää ainetta porataan, leikataan, murskataan, kiillotetaan tai hiotaan. Monilla työpaikoilla silika on päivittäinen riesa ja sen hengittäminen on työntekijöille jokapäiväinen riski.
Silika on erityisen vaarallista, koska se on hyvin kevyttä, hienojakoista ja nopeasti leviävää. Silikapölyä on valitettavan helppo hengittää huomaamattaan myös kaukana sellaisesta paikasta, jossa silikaa sisältäviä materiaaleja työstetään.
Ikävä totuus on, että silikapölyä on kaikkialla.
Silikaa irtoaa monella työpaikalla lattiasta päivittäin pelkän kävelyn seurauksena. Kun jo työntekijöiden kenkien aiheuttama hankaus nostattaa lattiasta silikapölyä, voit vain kuvitella mitä trukkien ja työkoneiden aiheuttama hankaus saa aikaan. Hienojakoinen silikapöly vaanii siis keuhkojamme myös siellä, missä sitä ei varsinaisesti edes työstetä.
Silika eli piioksidipöly voi aiheuttaa monia terveysriskejä:
Keuhkosyöpä: WHO:n mukaan keuhkosyövän kuolleisuusaste on syövistä toisiksi korkein, eikä siihen sairastuminen edellytä tupakointia. Yli 100 tutkimuksen mukaan keuhkoyövällä ja silikapölyn hengitystiealtistuksella on suora yhteys.
Silikoosi: Silika aiheuttaa myös toista vakavaa keuhkosairautta, joka tunnetaan nimellä silikoosi tai kivipölykeuhkosairaus. Silikoosin taustalla ovat pölylle altistuneet keuhkorakkulat, jotka arpeutuvat ja aiheuttavat hengenahdistusta ja kroonista yskää.
Munuais- ja autoimmuunisairaudet: OSHA (US Occupational Safety and Health Administration) varoittaa: “On näyttöä, että silikahöyryjen hengittäminen voi kasvattaa sairastumisriskiä nivelreumaan ja muihin autoimmuunisairauksiin. Autoimmuunijärjestelmän oletetaan myös olevan osallinen joihinkin silikaan liittyviin munuaissairauksiin."
Muut hengitystiesairaudet: Silikapöly on yhdistetty myös muihin sairauksiin kuten astmaan, keuhkoahtaumatautiin (COPD), keuhkolaajentumaan ja krooniseen keuhkoputkentulehdukseen.
Silika on vaarallista, koska se on myrkyllistä, erittäin hienojakoista ja käytännössä näkymätöntä, jolloin se leviää laajalle kenenkään huomaamatta. Ilmateitse leviävä vaarallinen silikapöly asettuu ihmisten hiuksiin, vaatteisiin ja työkaluihin ja leviää niiden mukana kaikkialle.
Silika on vaarallinen ja viekas vieras monella työpaikalla, mutta jo sen olemassaolon ja haittojen tiedostaminen ovat ensimmäinen askel kohti turvallisempaa työskentelyä. Kun luit tämän artikkelin, tiedät jo paljon! Silikapölyltä voi yrittää suojautua vaatetuksen ja ilmanpoistolaitteiston avulla, mutta ne eivät poista silikan aiheuttamia terveysriskejä kokonaan.
Ainoa tapa ehkäistä silikan aiheuttamat terveysriskit on poistaa silikapöly hengitysilmasta teollisen ilmanpuhdistuksen avulla, jolloin se ei etsiydy hengitysteihin eikä pääse leviämään huoneilmassa tai vaatteiden mukana laajemmalle.